Miksi aloitin uudestaan tämän "hullun homman"?
Jatkuvat erilaiset vastoinkäymiset ja rankatkin kokemukset koirieni kohtaloissa aiheuttivat sen että, että jokunen vuosi sitten vakavasti harkitsin, että vammautunut saksanpaimenkoirani Makros Carmel jää viimeiseksi saksanpaimenkoirakseni. Eläisinkö hetken jopa kokonaan ilman koiraa....tai ilman mitään lemmikkiä...
Olen nähnyt lukemattoman määrän saksanpaimenkoiria ja saanut jopa tutustua aivan upeisiin yksilöihin, mutta koko tämän 15 vuoden aikana vain kaksi koiraa on tehnyt minuun sellasen vaikutuksen, että sydän pampahtaa muutaman ylimääräisen voltin ja olen ihan, että vau!
Makros Carmel
Ensimmäinen tälläinen koira oli vuonna "jotain" Oulun eikoisnäyttelyissä, kun näin nartun, joka oli kuin "sokerinpala" ja vielä vain narttu. Kyseessä oli Cordula Vom Fiemereck ja odotin kaksi (2 vuotta) hänen tytärtään ja näin minulle tuli Makros Carmel, ihana mummelini jonka kanssa on käyty paljon läpi. Puhumattakaan siintä, kun hänen etujalat menivät poikki tapaturmaisesti 5 kk:n ikäisenä. Samalla meni kaikki mahdollisuudet näyttelyihin sekä harrastamiseen. Carmelista tuli mun ihka ensimmäinen "sohvachampion" eli invalidi ja eläkeläinen kerta laakista, silloin tuntui, että tämä homma on nyt sitten oikeasti tässä...Kuitenkin elämä jatkui ja vannoin ettei Carmelin jälkeen ikinä yhtään saksanpaimenkoiraa tule mulle enään...
 |
| Carmel keväällä 2013 |
 |
| Carmel "mummeli" täyttää jo 10 vuotta kesällä |
Bestbuddy Carina
Sitten tutustuin toiseen sakuihin seonneeseen "koirahulluun", joka kiitettävästi vuosia minua taivutteli pysymään rodussa. Mutta lopullinen "hurahdus" (vai hairahdus?) tapahtui kun näin Vegas du haut Mansardin pojan, sydämeni jätti pari lyöntiä väliin kun poika pelmahti autosta ulos ja otti muutaman askeleen, ne liikkeet oli joatin huumaavan kaunista! Siinä vaiheessa olin taas ihan hurmaantunut ja tutkittuani koiran sukutaulua, löysin Vegas du haut Mansardin. Sen koirat liikkeet on huumaavan kauniit ja tuijotan niitä aina huonoina päivinä täällä. Mutta, sittenhän minun oli ihan pakko laittaa perheemme lomaa varten säästämi rahat Bestbuddy Carinaan. Koska, Kirsti valitsi pentueen isäksi Vegas du haut Mansardin pojan. Eli siintä tämä "hulluus" sitten taas lähti ;)
Bestbuddy Carina eli Candy oli upea pentu. Ja valitettavasti venähti sitten 65 cm korkeaksi, ei oikein lihastakaan tullut ja karvakin oli turhan lyhyt ja ohuenlainen. No näilläpä asioilla ei kauheesti kehässä sitten pärjätty vaan perää pideltiin. Mutta varmasti ikuisesti muistan vuoden ikuisesti 2012 päänäyttelyn Hyvinkäällä. Meilä oli vähän ongelmia saada Candylle esittäjää, mutta loppujen lopuksi sellainen saatiin. Tosin avauskehä alkoi jo pyörimään, kun esittäjä tuli numerolappu kourassa luoksemme ja antoi meille koiran takaisin ja totesi "ettei koiraa kannata esittää huonon karvan takia". Toivuttuamme tyrmistyksestä, lykkäsin numerolapun ja koiran ystäväni käteen (joka oli ensimmäistä kertaa elämässään erikoisnäyttelyissä) ja käskin mennä kehään koiran kanssa "töröttömään". Sanoin, että vien itse yksittäisarvosteluihin ja onneksi näyttely jatkui seuraavana päivänä, jotta kerkesin opettaa hänelle miten koira esitetään ja seisotetaan kehässä.
Muistan varmasti loppuelämäni ne yksittäiset arvostelut. Teimme tarkan suunnitelman avustamiseen, johon myös tyttäreni osallistui. Kun lähdimme liikkeelle alku alkoi tahmeasti ja koira vain haisteli maata, pyysin uudestaan avustusta, jolloin koira nosti pään pystyyn ja korvat hörölle kuin taikaiskusta ja alkoi liikkumaan. Olin suunnittelut, että ensimmäisen käännöksen jälkeen koira saa mennä täysillä ja näyttää isoisältään perimäänsä upeaa juoksua. Pyysin tyttäreltä (silloin 13 v) avustusta ja kuulin selvästi äänekkään kutsun ja näin kun tyttäreni pinkaisi juoksuun juuri kuten olimme sopineet. Se oli jotain täysin uskomatonta kun koira lähti juoksemaan ja lujaa, mutta täydellisesti ravissa. Sen katsominen sai melkein itkemään, koska se oli jotain niin kaunista enkä ole eläissäni juossut niin lujaa välittämättä pätkääkään kuinka läskit heiluu ja tärisee tai loppuuko henki tai jaksanko (en ole pieni vieläkään, mutta nykyään 15 kg hoikempi). Se hetki, oli vain minä ja koira, se oli täysin käsittämättömän upeaa tulla sen koiran perässä. Candy juoksee edelleen lujaa polkupyörän vieressäkin eikä koskaan vaihda ravilta laukalla. Se vaan on jotain uskomattoman kaunista. Valitettavasti Candyllä on D:n lonkat.
 |
| Candy 6 kk |
 |
| Candy messarissa kehässä |
Saan siis varmaan kiittää tai kirota Kirstiä, että taas "hurahdin sakuihin" ;) Kirstissä arvostan hänen hurjan laajaa tietoa koirien suivuista ja tinkimättömyyttä jalotuksessa koirien sairauksien suhteen. Taas suunnitellaan tämän vuoden päänäyttelyyn osallistumista ja nyt kehään lähtee ensimmäisen kerran "pikku sydänkäpyseni" Yaffa vom Haus Tchorz eli Jade. Näyttelyreenit on jo hyvällä mallilla ;)
Vaikka tämä "hurahtaminen sakuihin" on ihan "kaistapäistä" touhua, niin kyllä se vaan on niin antoisaa, että olen mielummin sitten onnellinen kaistapää :D
