LAUMANJOHTAJUUS

Vanhaikainen, virheellinen ja kumottu teoria?

Maailma muuttuu nykyään huikean nopeasti ja aina vaan kiihtyvään tahtiin, jatkuvasti saamme lukea uusista lääketieteen saavutuksista, puhumattakaan tekniikan huikean nopeista saavutuksista ja kehityksestä. Silti meidän olisi hyvä muistaa että ihminen ja koira eivät muutu yhtä nopeasti vaikka kuinka haluaisimme tai toivoisimme ennen kaikkea koira ei muutu yhtä nopeasti.

Edelleen koira on koira, joka on sitä vaikka olisi kuinka jalostettu ja minkä rotuinen tahansa. Pienissä kääpiöroduissakin näen aina koiran ja koiran perusluonteen sekä ominaisuudet. Olenhan itsekin vuosia sitten opettanut jopa Cavalier kingcharlesinspanielin peltojäljelle. Ihan jokaisessa koirassa on sisällä koira kaikkine koiran käytösmalleineen ja ajatustapoineen, tätä tosiasiaa ei ole mikään muuttanut tuhansiin vuosiin. Saksanpaimenkoira on pitkän jalostyön tulosta ja jalostus näkyy saksanpaimenkoirissa eli olipa koiran "linja" tai "suku" mikä hyvänsä, ihan jokaisessa saksanpaimenkoirassa löytyy tietyt ominaisuudet enempi tai vähempi. 

Saksanpaimenkoira on minusta juuri näiden ominaisuuksiensa vuoksi ihan ylivertainen koirarotu. Arvostan rodussa koiran halua ottaa kontaktia ihmiseen ja tehdä asioita ennen kaikkea ihmisen kanssa, kuitenkin avoimuus muita koiria ja ihmisiä kohtaan myös on tärkeää nyky-yhteiskunnassa. Saksanpaimenkoira soveltuu erittäin hyvin lapsiperheeseen sekä asumaan kaupunkiinkin. Tätä kautta tulee myös "helppous", jota voi mielestäni myös pitää myös rodun "kirouksenakin", kun ihmiset aliarvioivat tai yliarvioivat virheellisesti rodun "älyn"". Jokainen saksanpaimenkoira tarvitsee suhteellisen johdonmukaisen ja selkeän kotikasvatuksen eli niitä kuuluisia "rakkautta ja rajoja", koska kuriton saksanpaimenkoira on hankala, stressaava ja äärimmäisen rasittavakin (harmittavan usein juuri nämä ihan hyvät ja jopa huippuyksilöitäkin on internetissä myynnissä "pitovaikeuksien" tai äkillisesti puhjenneen "allergian" vuoksi.)

Onneksi tämä upea rotu on niin "joustava" (flexible), että nämä pelkästä puutteellisesta kotikasvatuksesta tai puhtaasta laiskuudesta, tietämättömyydestä tai väärinkäsityksestä johtuvat käytöshäiriöt ovat usein korjattavissa, siksi tämä rotu on myös upea ja suhteellisen "helppo" loppujen lopuksi. Toki jalostuksessakin tapahtuu paljon virheitä yms. enkä ota tässä niihin enempää kantaa. Itse olen eniten oppinut ja olen ollut itse asiassa kiitollisin "vääränlaisista" koiristani, koska olen oppinut eniten juuri niiltä vaikka olenkin äärimäisen kiitollinen tämän hetkisestä kahdeksannesta (8.) koirastani, joka alkaa olemaan jo melkein täydellinen yksilö, jota olen etsinyt viimeiset 16 vuotta.... Yaffa Vom Haus Tchorz eli Jade eli meidän Puolasta (from Poland) kotoisin olevan koiramme ja "puolalainen prinsesamme".

Jade syksyllä 2013 Eiranrannan koirapuistossa

Minun käsitykseni "laumanjohtajasta"

Cissistä kaikki alkoi

Olen kouluttanut koiria 16 vuotta, olen alusta asti opiskellut ja suorastaan "ahminut" tietoa koirien elekielestä ja onnekseni ensimmäinen koirani Cissi oli ihan "haasteellinen" tapaus, joka pakotti minut kerta toisensa jälkeen aloittamaan uudestaan ja uudestaan  pentukoulutuksenkin, jossa syytettiin vuoroin koiraa ja sen ominaisuuksia tai minua tai tapaani kouluttaa koiraa, aina löytyi meistä niin paljon puutteita ja virheitä, että jouduimme varmasti aloittamaan ainakin viisi, kuusi kertaa uudestaan pelkän pentukoulutuksen. Koira oli lisäksi niin itsepäinen ja dominoiva, että tavoitteli hampaillaan kurkkuani pian täytettyään viisi (5) kuukautta ja aina jostain syystä aina julkisella paikalla, monet itkut itkin epätoivoisena koiran takia. Loppujen lopuksi koirani oli kuitenkin jo 2-vuotiaana kuin "ajatus", suoritti Tokossa kaksi alokasluokan koetta ja sai molemmista ykköstuloksen, jonka jälkeen saatiin vaihtaa jo luokkaa. Cissi oli varmasti paras kilpailukoirani vaikka hermorakenne olikin huono eikä metsässä jäljestäminen kiinnostanut tippaakaa vaan ihmisen etsiminen oli motivoivampaa sille, lisäksi pieni ja "simpsakka" ulkomuoto mahdollisti vielä agilityn harrastamisen ja suhteellisen lahjakas se oli siinäkin, mutta minä en perässä pysynyt, mutta pelastuskoirakoulutus oli täydellisen sopivaa Cissille.

Olen saanut useilta taitavilta ja kokeneilta kouluttajilta ympäri Suomea apua sekä valmennusta ja ehkä myös onnekseni kokenut niitä huonoja ja surkeitakin kouluttajat ympäri Suomea. Oleellisinta on, että sain kipinän koirien koulutukseen, käytöksen ja elekielen opettelemiseen ensimmäiseltä korialtani Cissiltä.

Tätä päivää

Erityisesti minulla on ollut viimeiset kolme vuotta ollut aikaa keskittyä melkein täydellisesti kolmeen (3) viimeisimpään koiraani : Carina alias "Candy", Saree's Bellah alias "Bella" ja Yaffa Vom Haus Tchorz alias "Jade". Olen eniten ja tiiviimmin oppinut niistä ja ennen kaikkea "laumanjohtajuudesta", koska meillä on ollut koko ajan enemmän kuin yksi koira "laumassamme".

Yaffa Vom Haus Tchorz alias Jade

Laumanjohtajateoria kumottu?

Minulle sanotaan usein ettei teoria ole enään voimassa, koska sudet joilla tätä ollaan tutkittu, olivat vankeudessa, joka aiheutti "vääristymiä" heidän luonnonvaraiseen käyttäytymiseen verrattuna. Ihan ensimmäiseksi haluan ihmetellä, että eikö koira erityisesti elä "vankeudessa" ihmisen kanssa eläessään ? Siksipä pidän näitä tutkimustietoja erityisen hyvinä kun ajatellaan koiran laumakäyttäytymistä kun puhutaan koirista jotka asuvat ihmisen kanssa eikä vapaina koiralaumoina. Koirahan reagoi "vaarallisestikin" usein siksi, että ihminen tekee vääriä eleitä tai vahvistaa koirassa ei-toivottua käytöstä. Hyvin harvoin olen tavanut " mielenvikaista" koiraa ja voin sanoa, että olen 41 vuoden aikana tavannut tavattoman paljon koiria ja myös eri rotuisia.

Koiraahan ei pitäisi myöskään pitää sutena vaikka koira onkin sudelle hyvin kaukaista sukua, eihän ihminenkään ole apina vaikka olemmekin kaukaisia sukulaisia apinoille. Tämä suden ja koiran selkeä ero näkyy muun muassa koirasusissa. Tämä ei silti tarkoita, että koira olisi yhtä äkkiä muuttunut perheenjäseneksi, joka ajattelee kuin ihminen ja ymmärtää jokaisen ihmisen sanan. Koiralla on oikeus olla koira ja oikeus tulla kohdelluksi koirana, jotta koira olisi tasapainoinen ja onnellinen sekä tyytyväinen. 

Meidän upea "lauma"

Kun saa etuoikeuden seurata päivittäin kahden eri perheen koiria ja niiden kasvamista useamman vuoden ajan, joista osa on sukua keskenään ja osa ei mitään sukua keskenään, niin selkeästi voin nähdä hyvinkin tiukan "hierakian" myös suhteessa muihin koiriin koirapuistossa eri rotuisiin sekä monen ikäisiin koiriin. Äärimmäisen kiehtovaa ja opettavaista oli seurata melkein päivittäin koirien hienovaraista elekieltä, hierarkiaa, joka selkeästi liittyi ikään ja sukupuoleenkin toisinaan. Kiehtovaa oli myös selkeä laumakäyttäytyminen sekä miten koirat keskenään "liittoutuivat" eri koirien kanssa ja kuinka he pitivät aina "yhtä" oman laumansa kanssa. Samalla sain etuoikeuden oppia myös mikä on laumanjohtaja ja laumanjohtajan tehtävät sekä velvollisuudet, kuinka suuri vaikutus onkaan koirieni henkiselle tasapainolle sekä hyvälle käytökselle merkitystä minun roolini laumani johtajana. 

"Jade", "Japsu", "Jaapero", Jabe, "tyyppi", "puolalainen prinsessa" jne...

Hyvä laumanjohtaja

Nykyaikainen laumanjohtaja on ennen kaikkea reilu ja oikeudenmukainen, mutta tarvittaessa tiukka ja johdonmukainen. Laumanjohtaja ei ole koskaan väkivaltainen ja epäjohdonmukainen huutaja ja rankaisija. Koirat kyllä oppivat sanoja ja käskyjä, mutta parhaiten lukevat elekieltä ja käyttävät keskenäänkin hyvin vahvasti elekieltä kommunikoidessaan keskenään, on rotu mikä hyvänsä. En ole koskaan kuullut koiran puhuvan ja haukahdukset ja muut äänteet ovat vain tehosteita. Siksi koiran liiallinen "ihmistäminen" ja koiralle puhuminen, huutaminen, "komentaminen" on suhteellisen hyödytöntä kun halutaan koiran tekevän jotain toivottavaa. Koira lukee ihmisessäkin elekieltä halusimme tai emme ja voi arvata miltä koiran silmissä näyttää, jos ihminen karjuu ja uhkailee, lähinnä hämmentävältä ja oudolta. Itse suosin kaikkia mahdollisia hyväksi haivaitsemiani koulutusmuotoja eli mikä vain parhaiten kullekin yksilölle toimii vaikka kasvatankin koirani saman kaavan mukaan, niin otan jokaisen yksilölliset erot oppimisessa aina huomioon.  

Silti koirat kokeilee "johtajuutta" ja jotkut yksilöt jopa aika usein ja toisinaan tuntuu, että jatkuvasti ja siinä välillä on ihan varmasti jokaisella hermot koetuksella kun saa kerta toisensa jälkeen vaan pitää samaa linjaa kuten lastenkin kanssa, mutta tämä sitkeys maksaa aina itsensä myöhemmin takaisin eli koira ei loukkaannu tms. vaikka vaatisitkin tiettyjä sääntöjä käytöksen suhteen, sinähän päätät mitkä ovat säännöt sinun kotonasi.

Laumanjohtaja mun muassa suojelee laumaa ja kertoo minne mennään ja miten mennään, tuo ravinnon ja saa koirien kunniotuksen sekä pitää yllä myös järjestystä laumassa sekä kunniottaa koirien keskinäistä hiearkiaa eli laumanjohtajan velvollisuus on pitää tasapaino yllä laumassa. Ihmisen pitää olla aina laumanjohtaja ja joka ikisen ihmisen tulee olla"hierarkiassa" eli "arvojärjestyksessä" koiran "yläpuolella", jotta voidaan turvata ihan jokaisen ihmisen turvallisuus koirien "paimentamiselta" tai "komentelulta".  Erityisesti saksanpaimenkoirat haluavat järjestystä, hierarkiaa sekä jonkun "johtamaan"  ellei ihminen tätä tee, se tekee sen itse ja jokainen ymmärtää ettei sellainen toimi vaan aiheuttaa kaaosta ja jopa suurta stressiä koiralle, jota lauma ei sen mielestä "tottele" kunnolla. En todellakaan väitä, että jokainen saksanpaimenkoira tavoittelaa tätä laumanjohtajan asemaa ja hyvä niin, mutta mielestäni "vahvimmat" yksilöt näin tekevät. 

Saksanpaimenkoira ei ole Labradorinnoutaja eli näiden koirien jalostuksessa on aikoinaan haettu tyystin erilaisia asioita enkä pidä suuntauksesta, että saksanpaimenkoiraa jalostetaan liikaa vastoin rotumääritelmää eikä näin kunnioteta alkuperäistä yli 100-vuotiasta rotumääritelmää, kun menetämme nämä arvokkaat ominaisuudet, emmekä niitä koskaan saa takaisin, kuten joisskin palveluskoiraroduissa on käynyt. Saksanpaimenkoira on ennen kaikkea palveluskoirarotu, erittäin monipuolinen ja sopii hyvin monenlaiseen menoon ja elämään sekä elämäntilanteeseen, mutta ei sovi jokaiselle. 

KOIRAN "IHMISTÄMINEN"

ONKO KOIRALLA ENÄÄN OIKEUS OLLA KOIRA?

Olen usein pohtinut, miettinyt,ihmetellyt ja kommentoinutkin välillä tätä aihetta. Mielestäni koiralla tulee olla oikeus olla koira, kuten ihmisellä on ihmisoikeudet, luontoa pitää suojella tuleville polville ja lapsella pitää olla omat oikeudet ihmisoikeuksien lisäksi. Totta kai koiria ja eläimiä suojellaan erilaisilla säännöillä ja laillakin. Tämä on itsestään selvää nyky-yhteiskunnassa, että suojellaan "heikompia" jotka eivät pysty itse itseään suojelemaan. Mutta miten suojella koiraa liialliselta "ihmistämiseltä"? Liian usein näkee ja saanpa jopa itsekin kuulla "kukkahattu tädeiltä" liiallista "ihmistämistä" koirani tuntemuksista eri tilanteissa.

"Ihmistäminen"

Huolestuttavaa minusta on koiran liiallinen rinnastaminen ihmiseen, kuten koiran tapa hahmottaa maailmaa,ajatella sekä toimia sen pohjalta. Mielestäni on kohtuutonta, että koiran ajatellaan ajattelevan ja päätteleven "maailman menoa" kuten ihminen. Näin ei ole vain ole,että koira osaisi miettiä ja pohdiskella muun muassa tekemäänsä tuhoa kotona tuntien kuluttua....

Minusta on hienoa, että nykyään ymmärretään ja tutkitaan enemmän koiran tapaa ajatella ja jopa tuntea, kuten tästä Uuden Suomen artikkelista käy ilmi. Valitettavasti ihmisillä tuntuu olevan tapana vetää johtopäätökset liian helposti siten, että koira automaattisesti ajattelee kuin ihminen, jos koira tuntee kuin ihminen. Koiralla vain on tapa hahmottaa maailmaa eri näkökulmasta kuin ihminen ja tämän voi jokainen helposti huomata omastakin koirasta,jos edes hetken "avoimesti" seurailee. Itsestäni on äärimmäisen kiehtovaa seurata kahden koirani hienovaraista ja monipuolista elekieltä, jolla kommunikoivat keskenään. Ja tätä kautta olen oppinut paljon myös omaan kommunikointiini koirieni kanssa. Tokihan jokainen miestä aina toisinaan haluaa hassutella ja "ihmistää" koiraa, mutta eihän kukaan voi nyky-yhteiskunnassa enää oikeasti ajatella niin naivisti,että koira ajattelee kuin ihminen...

Jokainen koira on kuitenkin koira rotuun katsomatta ja kaikilla on tietyt vietit enemmän tai vähemmän vaikka ihminen onkin jalostuksella muokannut eri rotuja.

Koiran henkinen hyvinvointi

Mielestäni koiran henkinen hyvinvointi edellyttää sitä,että itse olen valmis ottamaan selvää ja karttuttaamaan omia tieojani ja taitojani sekä olen valmis omia käsityksiäni myös muuttamaan tarvittaessa siintä miten koira hahmottaa maailmaa. Koira ei ole ihminen eikä lapsi. Emmehän vaadi lapseltakaan aikuisen käsityskykyä "maailman menosta"? Koiralla on mielestäni oikeus tulla kohdelluksi ja ymmärretyksi koirana eli ihmisen velvollisuus on opetella tuntemaan koiran tapa hahmottaa maailmaa. Onneksi nykyään aiheesta on tehty runsaasti erilaisia oppaita ja kirjoituksia, joita löytyy myös hyvin helposti internetistäkin.

Henkinen pahoinvointi ja käytöshäiriöt

Jostain syystä koirien henkinen pahoinvointi ja käytöshäiriöt ovat silti vain lisäntyneet vaikka tietoa on yllin kyllin ja hyvin helposti saatavilla nykyään. Kuitenkin koirista luovutaan aina vaan enemmän "pitovaikeuksien" vuoksi...Onko syynä siis puhdas itsekkyys, laiskuus vai mikä? Itselläni on ollut monenlaista "hännänheiluttajaa" vaikka kaikki koirani ovatkin olleet "helppoja" saksanpaimenkoiria, en ole yhdestäkään luopunut sen takia,että elämä ei aina niin helppoa ole ollutkaan jonkun yksilön kanssa. Pidän jopa tätä yksilöiden välistä eroa kaikkein mielenkiintoisimpana asiana, koska opin sitä kautta itsekin eniten, kun pääsen ratkomaan jotain uutta koirastani. Upeinta näiden koirien kanssa elämisessä on aina uuden oppiminen, ikinä ei oppiminen lopu...Tylsäähän se olisi, jos olisin jo kaiken oppinut!

Kaksinaismoralismia?

Eli otammeko koiran vain itsekkäistä syistä? Totta kai otamme koiran itsekkäistä syistä, kuka mistäkin syystä, mutta sitä suuremmalla syyllä meidän velvollisuus on mielestäni antaa koiralle oikeus olla koira ja elää koiran elämää tasapainoisena koirana. Luonnollisesti koiran muut tarpeet tulee myös aina huomioda,siihen on onneksi sentään olemassa laki ja valvontaviranomaisetkin. Ottakaa kantaa ja kertokaa oma mielipiteenne.

Kiitos upeasta koirasta Yaffa Vom Haus Tchorz

Yaffa Vom Haus Tchorz paras koiraniko?

Unelmani, haaveni sekä tavoitteeni on aina ollut terve, kaunis (rotumääritelmän mukainen) ja käyttöominaisuuksiltaan  hyvä saksanpaimenkoira. Itse en voi ymmärtää,että rodunjalostuksessa kiinnitetään huomiota vain tiettyihin ominaisuuksiin jopa toisten ominaisuuksien kustannuksella. Arvostan sitä,että koira täyttää mahdollisimman hyvin rotumääritelmän, käyttöominaisuuksiltaan sekä ulkoiselta olemukseltaan sekä on ennen kaikkea terve fyysisesti ja psyykkisesti. Saimme hyviä uutisia Jaden virallisista lonkka- ja kyynärnivelten röntgenkuvauksista sekä selkäkuvauksesta välimuotoisen lanneristinikaman varalta (LTV),eli koira on terve ja odottelemme enää Kennelliiton virallista lausuntoa. 

Hyvinkään erikoisnäyttely

Olimme eilen (5.10.2013) Hyvinkään erikoisnäyttelyssä ja tuomarina meille toimi Wilhelm Nordsieck. Olimme varautuneet mahdollisuuteen, että joudun itse esittämään oman koirani ja avustuksestamme vastaavat tyttäreni  sekä koiran omistaja . Olin siis tehnyt näyttelyharjoitukset itsekseni siten, että koira osaa käskystä vetää edessä ja nostaa ravin itsenäisesti edessäni, käskystäni juoksulenkillä sekä polkupyörälenkillä (aina yhteisillä juoksulenkeillämme koira on vyötärölläni kiinni ja pitää minutkin vauhdissa vetämällä edessä sopivasti). Toisin sanoen, olen opettanut Jadelle ( Yaffa Vom Haus Tchorz) nämä asiat kuten ne olisivat erillisiä "liikkeitä". Näin olen jokaisen koiran yksin opettanut, erotuksena sille ettei normaalisti hihnassa vedetä. 

Jaden haasteet näyttelyssä 

Jade oli tänä vuonna Suomen Saksanapaimenkoirien Päänäyttelyssä pentuluokassa ja sai yhden kokonaisen arvosanan pudotuksen korkeutensa vuoksi (joka omien mittauksien mukaan on 63 cm eli rotumääritelmän mukaan koira on siis "ylikorkea"). Muuten arvostelu oli erittäin hienoa luettavaa ja mikä itselleni on tärkeää, että koira osaa liikkua ja vielä tekee upean ravinsa ihan itse itseään kannatellen. Ei varmaan rakennekaan voi kauheen "pielessä" olla, jos kykenee rotumääritelmän mukaiseen ja kauniiseen raviin. 

Tavoitteemme olis siis Hyvinkään erikoisnäyttelyssä, 12 kk-18 kk luokassa saada paras arvosana eli SG (erittäin hyvä), jotta voimme keskittyä muihin tärkeisiin tavoitteisiin seuraavaksi sekä unohtaa näyttelyt hetkeksi. Ja aloittaa ennen kaikkea jalostustarkastukseen keskittyminen ja treenaaminen sekä käyttötuloksen hankintaan, koska kysehän on käyttökoirarodusta.

Lisäksi Jaden on "juoksuaikaa" odotellessa pudottanut myös karvansa, mutta onneksi "karvattomanakin" sentään sen verran karvoja, että kehtaa edes näyttelyihin lähteä. Lisäksi meiltä puuttui koiralle esittäjä näyttelyistä.

Näyttelykehä alkaa

Tunnelmat meidän "leirissä"alkoivat olemaan aika jännittyneet, kun saimme varmistuksen ettei ulkopuolista esittäjää tule paikalle ja asetelma kuitenkin on yleensä se, että koirilla on esittäjä ja omistaja keskittyy avustamiseen, jotta koira saadaan esiintymään mahdollisimman hyvin. Huomasin jo kehässä harjoitellessani, että näyttelystä tulee todella haasteellinen, koska koira reagoi aika laimeasti avustukseen ja luonnollisesti ottaa jonkinlaisia "paineita"minusta, kun olen hihnassa takana. Mitäpä sitä kauheesti hötkyilemään toisten huutojen perään, kun mami on jo hihnan päässä.

Myös seisotuksissa koira nojasi minuun ja kiinnitti aina huomionsa ja katseensa minuun. Katsoimme avustajien paikat ja "strategiat" sekä totesin, että meidän "pelastus" on koiran ravi eli yksittäisarvostelut eivät tule olemaan mitenkään loistavat enkä saa koiraa "kunnolla" vetämään, mutta tiedän sen nostavan ravin ihan "into piukkana",koska sitä on helposti pystytty harjoittelemaan ihan ilman avustustakin. 

Yksittäisarvostelut

Avauskehä meni ihan mallikelpoisesti ja kaikki hampaatkin löytyi suusta (tosin eläinlääkäärissä ne oli jo laskettu). Yksittäiset arvostelut (kun koirat arvioidaan yksittellen) eivät menneet loistavasti, koska en saanut koiraa kunnolla seisomaan ja piti välttää omaa hermostumista ja jopa juoksuosuus meni pieleen, kun Jade yritti lähinnä laukata. Olimme kuitenkin luokkamme puolin välin tienoilla, eli luokkamme ison koon vuoksi, se jaettiin tässä vaiheessa kahtia ja olimme siis tämän "peränpitäjä" porukan kärkikoira.

Kilpailukehä alkaa

Tässä vaiheessa tuntui jo melkein epätoivoiselle lähteä ryhmän ensimmäisenä koirakkona ilman mitään "vetoapua" toisista koirista eli pelkän avustuksen varassa,johon koira siis reagoi aika laimeasti. En saanut Jadea kunnolla vetämään vaikka avustus aina pienen hetken saikin vähän vetoa aikaiseksi eli jouduin toisin sanoen "roikkumaan" koiran perässä ja kannustamaan itse menemään eteenpäin. Tämä taas aiheutti sen, että selkäni takana alkoi sellanen napina ja kitinä sekä molemmin puolin oli tulossa koiria ohi, mutta en välittänyt yhtään, koska halusin koirani näyttävän "kunnon vedon" vaikka sitten joutuismme kuinka "matelemaan". 

Yhtä äkkiä meidät käskettiin poistumaan kehästä ja tulemaan sen "paremman" puoliskon kanssa kehään viimeiseksi uudestaan. Kun pääsimme uudestaan kehään, meidät siirrettiin taas yhdellä sijalla ylöspäin tässä paremmassakin "puoliskossa". Tässä vaiheessa en enää ehtinyt seurailemaan miten sijoituksemme nousi ylöspäin, koska keskityin niin täysillä vain koiraan ja odotin meidän tilaisuutta päästä näyttämään  Jaden upea ravi. Se varmasti oli yksi upeimpia elämyksiä koiran kanssa ja sain katsoa sitä suoraan takaa miten kauniisti ja vahvasti se lähti kuin "ohjus" juoksemaan ja pitäen täydellisesti ravin, ilman minkäänlaista ylimäärästä loikkaa tai laukkaa. 

Kilpailukehä alkoi tuntua hyvälle

Ja taas pääsimme sijoituksessa ylöspäin, en tiedä kuinka paljon, koska keskityin vain siihen,että minkä numeron perään kiilaan. Onneksi sain nyt aina hitaan kävelyvauhtimme takia juoksemalla"kurottua kiinni" pitkän välimme edelle menevään, koska tuomari oli jo nähnyt kävelymme. Loppu meni siis erittäin hyvässä tunnelmassa, koska sain kannustaa koiran juoksemaan, jos alkoi koiralla tympäsemään. Silti koiran omistajan ja tyttäreni avustus oli "kultaakin" arvokkaampaa, koska koira pyrki mekein joka kulmasta kehästä ulos eli "avustaminen" auttoi aina näissä tilanteissa koiraa menemään eteenpäin. 

Kun vihdoin viimein kehä loppui ja alkoi arvostelu, olimme edelleen hyvin jännittyneitä, että minkä arvosanan saimme. Kun vihdoin kuulin, että saimme SG:n eli erittäin hyvän ja kaiken lisäksi täysin "kirkaasti" en voinut enää hillitä itseäni vaan hyppäsin kehän reunalla olevan koiran omistajan kaulaan ja hihkuin onnesta! Saimme siis näinkin huonoilla lähtökohdilla enemmänkin kun uskalsimme edes toivoa! Ja saksankielinen arvostelu  on hyvin kaunista luettavaa: 

" An der oberen grössengrenze mittlere knochkraft, sehr gute gesamtaufbau, sehr guter kopf, hoher widerrist, harmonische oberlinie, gute länge u  lage der kruppe länger sein u schräger liegen, hinten sehr gut gewinkelt, leicht zehenweite stand, gerade front, hinten gerade tretend, worne zehenweite tretend, sehr gute bewegunsablauf."

Ei sentään koko ryhmän ensimmäisenä...Jade siis kuvassa ensimmäisenä.

Nyt siis keskitymme tietysti fyysisesti voimaan ja lihaksiin kuten jokaisen saksanpaimenkoiran oikeus pitäisi olla, että saa paljon ja monipuolista liikuntaa. Lisäksi alkaa "oikea" ja tavoitteellisempi harjoittelu käyttökoirakokeisiin ja ehkä haluan ihan vaan huvikseni ja pelkästä haasteeksi itselleni ja koiralle iloksi kilpailla jopa tokossakin. Näyttelyt on sitten taas tavoitteissa kun saadaan ensin koetuloksia ja jalostutarkastus ja sitten lähdetäänkin erikoisnäyttelyistä tavoittelemaan arvosanaa V eli erinomainen....Tässä meillä on siis hurjan hyvä alku unelmallemme ja toivotaan, että seuraava sukupolvi olis aina vaan parempi kun edellisensä. Koen olevani hyvinn onnekas,että vihdoin viimein sain terveen ja erinomaisen rotunsa edustajan.

KESÄ JA AMPIAISET

VIHDOINKIN KESÄ

Vihdoin pitkään odottamani kesä on saapunut. Eihän toki koirien liikuttaminen ole helppoa kesälläkään kun on liian kuuma pöyrälenkeille välillä, on kaikenlaista pistävää pörriäistä ja käärmeetkin heränneet. Silti pidän kesästä eniten ja koirien kanssa on touhuttava vaikka olisi kuinka kuuma. Valmistaudumme tällä hetkellä Jaden (Yaffa Vom Haus Tchorz) kanssa Saksanapimenkoiraliiton päänäyttelyyn.

Helteellä näyttelykuntoon

Kävelylenkkien lisäksi joudun myös polkupyörällä Jadea juoksuttamaan, että saadaan ravi kohdalleen, kivempi se on esittäjälle kun koira ottaa "automaattisesti" ravi "vaihteen päälle" eikä tee ylimääräisiä laukkaloikahduksia sun muuta yhtä ärsyttävää reikkumista sekä tempomista esittäjän kannalta. Näiden helteiden takia teen sen aikaisin aamulla tai myöhään illalla, mutta jaksan ihmetellä ihmisten tapaa "ihmistää" koiran...

Luonnollisesti koira läähättää juostessa, jos se ei niin tekisi olisin hyvin huolestunut, koska tunnetustihan koira ei hikoile. Samoin olen saanut kuulla huolta niiden turkin takia, joka muka aiheuttaisi niille ilmastoidussa osotoskeskuksessakin jo lämpöhalvauksen. Tottahan on että niillä on hyvä säänkestävä turkki ja siksi pitää huomioda liikunnassa myös kuumuus. Mutta tiedän ettei se ole sama asia kun ihminen vetäisi turkin päällensä !

Tämä rotu on hyvin suosittu ympäri maailmaa myös paikoissa joissa on oikeastikin kuuma ja usein. Silti pitää keksiä keinot koiran liikunnalle. Tämä rotu on kehitetty työkoiraksi ja siten se on aika sitkeä ja vahva koira, ei ne ihan heti kuolemaa tee vaikka olisi vähän rankempaakin fyysisesti. Ainakaan ennen pidettiin AD koekin eli kestävyyskoe kelillä kuin kelillä eli myös helteellä ja melkein kaikki koirat pahimmissa helteissä tietysti pyörtyili pitkin ojan pohjia. Ei ne siihen kuolleet eikä  se tietenkään ole koiraa kivaa siintä virvoittaa mutta ihmettelen kovasti tätä nykypäivän ihmeellistä "hössöttämistä". Tämä rotu nyt on kuitenkin jalostettu säänkestäväksi ja sitkeäksi. Se on myös on yksi suurin syy miksi arvostan rotua niin paljon ja olen saksanpaimenkoiraan niin "hurahtanut".

Bestbuddy Carina eli Candy kesällä 2012

Candy Helsingin Rajasaaressa kesällä 2012

Ei meillä ole ilmastointia kotonakaan ja silti ne osaa etsiä ihan itse viileämpää paikkaa maata kotona ja vettä on tarjolla aina ja reilustu, silti ne juovat yllättävän vähän. Miksi ihmeessä minus siis pitäisi sitoa heidän kaulan alle vesikuppi kodin ulkopuolella....minulla on aina ulkona liikkuessamme vettä koirille mukana ja annan sitä aina kun vaikuttavat janoisille ja yllättävän vähällä näyttävät pärjäävän. Ei ole edes suotavaa, että ne joisivat kauhesti, koska siintä tulee vain pahoinvoivaksi.

Helsingin Rajasaari

Helsingin Rajasaari on ehdottomasti minun suosikkini aina helteisinä päivänä Helsingissä. Siellä on vietetty useampana kesänä hellepäiviä. Koirat saavat uida ja kirmata muiden koirien kanssa, ranta sopii myös lapsille ja aikuisillekin uitavaksi, aurinkoa voi ottaa mukavasti kalliolla ja meri viilentää toisinaan ilman siedettäväksi. Lisäksi olemme ottaneet aina eväät mukaan, koska vietämme siellä yleensä koko päivän. Toki täytyy varautua siihen, että eväitä kerjää useampi kuin yksi kuono, vaatteet ja tavarat kastuvat ja jopa likaantuvat, mutta sellaista se on elämä karvakuonojen kanssa. Paikalle on kätevä tulla autolla ihan sisäänkäynnin viereen, mutta itse olemme yleensä kävelleet 10 raitiovaunun pysäkiltä. Saari on sen verran suuri, että halutessaan löytyy myös hiljaisempia paikkoja ja omakin arka koirani viihtyi ihan hyvin vähän syrjemmässä. Toki agressiivia koiria ei kannata eikä saakaan rannalle tuoda, koska koiria on hyvin paljon ja isoissa laumoissa. Että suosittelen paikkaa lämpimästi sosiaalisille koirille. Saari on normaali koirapuisto ja siellä pätee samat säännöt kuin muissakin koirapuistossa Helsingissä.

VEGAS DU HAUT MANSARD ?

Miksi aloitin uudestaan tämän "hullun homman"?

Jatkuvat erilaiset vastoinkäymiset ja rankatkin kokemukset koirieni kohtaloissa aiheuttivat sen että, että jokunen vuosi sitten vakavasti harkitsin, että vammautunut saksanpaimenkoirani Makros Carmel jää viimeiseksi saksanpaimenkoirakseni. Eläisinkö hetken jopa kokonaan ilman koiraa....tai ilman mitään lemmikkiä...

Olen nähnyt lukemattoman määrän saksanpaimenkoiria ja saanut jopa tutustua aivan upeisiin yksilöihin, mutta koko tämän 15 vuoden aikana vain kaksi koiraa on tehnyt minuun sellasen vaikutuksen, että sydän pampahtaa muutaman ylimääräisen voltin ja olen ihan, että vau!

Makros Carmel

Ensimmäinen tälläinen koira oli vuonna "jotain" Oulun eikoisnäyttelyissä, kun näin nartun, joka oli kuin "sokerinpala" ja vielä vain narttu. Kyseessä oli Cordula Vom Fiemereck ja odotin kaksi (2 vuotta) hänen tytärtään ja näin minulle tuli Makros Carmel, ihana mummelini jonka kanssa on käyty paljon läpi. Puhumattakaan siintä, kun hänen etujalat menivät poikki tapaturmaisesti 5 kk:n ikäisenä. Samalla meni kaikki mahdollisuudet näyttelyihin sekä harrastamiseen. Carmelista tuli mun ihka ensimmäinen "sohvachampion" eli invalidi ja eläkeläinen kerta laakista, silloin tuntui, että tämä homma on nyt sitten oikeasti tässä...Kuitenkin elämä jatkui ja vannoin ettei Carmelin jälkeen ikinä yhtään saksanpaimenkoiraa tule mulle enään... 

Carmel keväällä 2013

Carmel "mummeli" täyttää jo 10 vuotta kesällä

Bestbuddy Carina

Sitten tutustuin toiseen sakuihin seonneeseen "koirahulluun", joka kiitettävästi vuosia minua taivutteli pysymään rodussa. Mutta lopullinen "hurahdus" (vai hairahdus?) tapahtui kun näin Vegas du haut Mansardin pojan, sydämeni jätti pari lyöntiä väliin kun poika pelmahti autosta ulos ja otti muutaman askeleen, ne liikkeet oli joatin huumaavan kaunista! Siinä vaiheessa olin taas ihan hurmaantunut ja tutkittuani koiran sukutaulua, löysin Vegas du haut Mansardin. Sen koirat liikkeet on huumaavan kauniit ja tuijotan niitä aina huonoina päivinä täällä. Mutta, sittenhän minun oli ihan pakko laittaa perheemme lomaa varten säästämi rahat Bestbuddy Carinaan. Koska, Kirsti valitsi pentueen isäksi Vegas du haut Mansardin pojan. Eli siintä tämä "hulluus" sitten taas lähti ;)

Bestbuddy Carina eli Candy oli upea pentu. Ja valitettavasti venähti sitten 65 cm korkeaksi, ei oikein lihastakaan tullut ja karvakin oli turhan lyhyt ja ohuenlainen. No näilläpä asioilla ei kauheesti kehässä sitten pärjätty vaan perää pideltiin. Mutta varmasti ikuisesti muistan vuoden ikuisesti 2012 päänäyttelyn Hyvinkäällä. Meilä oli vähän ongelmia saada Candylle esittäjää, mutta loppujen lopuksi sellainen saatiin. Tosin avauskehä alkoi jo pyörimään, kun esittäjä tuli numerolappu kourassa luoksemme ja antoi meille koiran takaisin ja totesi "ettei koiraa kannata esittää huonon karvan takia". Toivuttuamme tyrmistyksestä, lykkäsin numerolapun ja koiran ystäväni käteen (joka oli ensimmäistä kertaa elämässään erikoisnäyttelyissä) ja käskin mennä kehään koiran kanssa "töröttömään". Sanoin, että vien itse yksittäisarvosteluihin ja onneksi näyttely jatkui seuraavana päivänä, jotta kerkesin opettaa hänelle miten koira esitetään ja seisotetaan kehässä.

Muistan varmasti loppuelämäni ne yksittäiset arvostelut. Teimme tarkan suunnitelman avustamiseen, johon myös tyttäreni osallistui. Kun lähdimme liikkeelle alku alkoi tahmeasti ja koira vain haisteli maata, pyysin uudestaan avustusta, jolloin koira nosti pään pystyyn ja korvat hörölle kuin taikaiskusta ja alkoi liikkumaan. Olin suunnittelut, että ensimmäisen käännöksen jälkeen koira saa mennä täysillä ja näyttää isoisältään perimäänsä upeaa juoksua. Pyysin tyttäreltä (silloin 13 v) avustusta ja kuulin selvästi äänekkään kutsun ja näin kun tyttäreni pinkaisi juoksuun juuri kuten olimme sopineet. Se oli jotain täysin uskomatonta kun koira lähti juoksemaan ja lujaa, mutta täydellisesti ravissa. Sen katsominen sai melkein itkemään, koska se oli jotain niin kaunista enkä ole eläissäni juossut niin lujaa välittämättä pätkääkään kuinka läskit heiluu ja tärisee tai loppuuko henki tai jaksanko (en ole pieni vieläkään, mutta nykyään 15 kg hoikempi). Se hetki, oli vain minä ja koira, se oli täysin käsittämättömän upeaa tulla sen koiran perässä. Candy juoksee edelleen lujaa polkupyörän vieressäkin eikä koskaan vaihda ravilta laukalla. Se vaan on jotain uskomattoman kaunista. Valitettavasti Candyllä on D:n lonkat.

Candy 6 kk

Candy messarissa kehässä

Saan siis varmaan kiittää tai kirota Kirstiä, että taas "hurahdin sakuihin" ;) Kirstissä arvostan hänen hurjan laajaa tietoa koirien suivuista ja tinkimättömyyttä jalotuksessa koirien sairauksien suhteen. Taas suunnitellaan tämän vuoden päänäyttelyyn osallistumista ja nyt kehään lähtee ensimmäisen kerran "pikku sydänkäpyseni" Yaffa vom Haus Tchorz eli Jade. Näyttelyreenit on jo hyvällä mallilla ;)

Vaikka tämä "hurahtaminen sakuihin" on ihan "kaistapäistä" touhua, niin kyllä se vaan on niin antoisaa, että olen mielummin sitten onnellinen kaistapää :D

VIHDOIN KEVÄT :D

KEVÄT <3

On valitettavasti vierähtänyt hiemen pidempi tovi sitten viime päivityksestä/tekstistä. Oli "hieman" teksiniä ongelmia ja sitten alkoi melkein kaikki hajoilemaan mikä liittyy tähän bloggaamiseen tai ylipäänsä netissä pyörimiseen. Onneksi nyt on kaikki taas kunnossa. 

Olemme myös muuttaneet Helsinkiläiseen lähiöön ja ulkoilumaastot ovat aivan fantastiset! Täällä on jopa peltoja! Joka on enenmmän kuin ajankohtasta Bellan (Saree's Bellah) kanssa, koska tavoitteena on saada käyttötulos ensi syksynä. Nyt olemme alkaneet Bellan kanssa nostamaan kuntoa ei fillaroimaan ristiin rastiin lähiympäristöä. Ja mikäs nyt on fillaroida kun on aivan upeat kelit ja mielestäni paras tapa tutustua ympäristöönsä on polkupyöräillen tai kävellen.

Bella eli Saree's Bellah pyörälenkillä.

Punavuoressakin on yllättävän paljon koiria, mutta täällä tämä koirien suuri määrä näkyy ja kuuluu paremmin eli meilläkin taitaa melkein joka taloudessa olla koira naapurustossa. Valitettavasti harvemmat uskaltavat tulla meidän kanssa yhtä aikaan koirapuistoon, kun eivät tunnea koiriani

Jade eli Jaffa Vom Haus Tchorz puistoilemassa.

Hyvä ystäväni asuu aivan meidän lähellä ja hänellä useampi lapsi, jotka erityisesti Bella on ihanalla rauhallisuudellaan hurmannut. Bellalle on selkeästi tullut tarve "suojella" ja huolehtia lapsista, jota olen huomannut ennenkin nartuissani. Aina se on ollut lauman vanhin narttu ja "arvoasteikolla" ylin koira, joka alkaa lapsia paimentaa ja "suojelemaan". Onko muillakin tälläisiä kokemuksia?

Bella ja ystävän lapset

Pakko vielä tähän lopuksi laittaa kuvia Bellasta ja hänen siskosta Lunasta eli Saree's Barbarasta viime kesältä Eiran koirapuistossa.

. 

Saksanpaimenkoira toiseksi suosituin vuonna 2012

Saksanpaimenkoira oli toiseksi suosituin rotu Suomessa vuonna 2012

Kennelliiton mukaan saksanpaimenkoira oli  edelleen hyvin (liiankin?) suosittu koirarotu Suomessa vuonna 2012 eli toiseksi suosituin labradorinnoutajan jälkeen. Toisaalta se on tietysti hyvä asia, mutta varmasti se on huono asia kuitenkin....Onneksi rekisteröinnit on kuitenkin vähentyneet eli kysyntä on laskemaan päin ja suosiota kasvattavat muut rodut. Ihan pakko on silti vähän ihmetellä näiden kahden rodun niin erilaista "luonnetta" ja niiden suosiota. Molemmat rodut ovat ihan hyvän kokoisia eli suomalaiset kuitenkin suosivat isompia kuin "midi" koiria. Molemmat koirat on suhteellisen helppo kouluttaa, mutta niillä onkin ihan erilaiset vietit. Mikä ihmisissä siis kiehtoo näissä koirissa?

Miksi suosio on pahasta? Ja miksi hyvästä?

Kun on kova kysyntä niin rodun terveys yms.ominaisuudet kärsivät, koska jalostukseen käytetään huonojakin yksilöitä, koska kysyntä on suurta, mutta toisaalta näin ostajan kannalta ajateltuna,  myös tarjonta niin monipuolista, että on vara valita mistä pentunsa ostaa. Puhumattakaan maailmanlaajuisesta suosiosta, että pennun voi nykyään aika helposti hakea ulkomailtakin...

(mielestäni siis rekisteröinnin edellytyksiä saisi kiristää niin paljon, että vain "parhaat" yksilöt lisääntyisivät).

Aina tuntuu pahalle, kun saa jatkuvasti törmätä siihen, että nuoria saksanpaimenkoiria myydään "muuttuneiden olosuhteiden" vuoksi (esimerkiksi apulassa) ja jopa ihan lopetetaan, ihan vain siksi ettei tiedetä (tai edes vaivauduta ottamaan selvää) kuinka vaativa tämä "helppo" rotu sitten voikin olla ! Se on sydäntä särkevää seurata todella hyvien koirien kohtaloita, jotka joutuvat usein kodinvaihtajiksi vain siksi että, koiran omistaja ei ole sitoutunut koiraansa alun perin. Enemmän peräänkuuluttaisin ihmisten velvollisuutta sitoutua koiraansa. En ole 15 vuoden aikana nähnyt montakaan mielenvikaista saksanpaimenkoiraa, mutta sitäkin enemmän ongelmakoiria, joiden ongelma on omistajat. Miten siis voi olla mahdollista, että näin "helpossa" rodussa on näin valtavasti kodinvaihtajia ??

Hyvä asia on myös, että meillä on suuri rotujärjestö, koska rodun omistajia on paljon. Tässä en tosin ota kantaa, että miten rotujärjestömme toimii saksanpaimenkoirien omistajien edun mukaisesti tai suomalaisten saksanpaimenkoirien hyväksi...

Cäpän  "haukotus" vai naurua....;)

Helppo rotu ?

Niin saksanpaimenkoira on palveluskoirarotu ja saksanpaimenkoira on jalostettu erityisesti  palvelemaan ihmistä. Jokainen saksanpaimenkoiran omistaja varmaan muistaa, että jo pennusta lähtien ne seuraa kun varjo omistajaansa, ihan vain siksi että maailma on täynnä ihmeellisiä asioita ja kaikessa on pakko olla "mukana" ja pennulta saa aina sen "hellyttävän", kysyvän katseen: "mitäs seuravaaksi tehdään?". Monen asian koira oppii kuin "luonnostaan", sen kummemmin opettematta jopa. Tuntuu, että koirahan on "ihan puhetta vaille"....mutta, tässähän on vain osa totuudesta eikö niin.....

Helppo rotuhan tää onkin! Kunhan tekee kunnollisen "pohjatyön" niin loppuelämä on suhteellisen vaivatonta ja kunhan muistaa, että on ottanut atleettisen "kymmenottelijan" eli tämä rotu ei viihdy sohvalla makaamassa vaan omistajan on viitsittävä tarjota myös liikunnallista tekemistä koiralleen. Minun "hermorakenne" ei ainakaan jaksa, että joutuisin koiralleni jankuttamaan esimerkiksi "istu" käskyä pidemmän aikaa, et he jotka kokevat haasteeksi sen koirassa, että "perusasioiden" kouluttaminen on haasteellista, niin saavat jäädä jankuttamaan niitä, kun minä mielummin teen haasteellisempien "tottisliikkeiden" kanssa töitä ja hienosäätöä. Mutta, kuten jokainen minut tunteva tietää, jokainen hankkii just sellaisen ja sen rotuisen koiran kun haluaa. Mielestäni silti sivistyneen ihmisen kuuluu kantaa vastuunsa valinnoistaan eli jos ei jaksa/pärjää/ymmärrä koiraansa, niin etsii apua tai edes vaivautuu etsimään koiralleen vastuullisen kodin ennen kuin koira viedään "viimeiselle piikille".

Bella (Saree's Bellah) ja Luna (Saree's Barbara) nauttivat juoksemisesta puistossa.

"Ihana" pentuaika

Kummasti aina unohdan kuinka raskasta aika pentuaika todellisuudessa onkaan! Silloinhan "teen" perustan koiran aikuisuutta varten, jotta hän olisi mahdollisimman tasapainoinen ja siten onnellinen koira aikuisena eli koira pystyy hyödyntämään vahvuutensa ja pärjää heikoutensa kanssa. Viimeiset kaksi (2) vuotta meillä on jatkuvasti ollut ainakin yksi pantu kotona kasvamassa. Ja nyt todellakin toivon, että vihdoin nämä koirat ovat terveitä ja saisin jonkun vuoden "hengähtää" ennen uutta pentua :) Pentuaika on siis äärimmäisen tärkeää aikaa, mutta raskasta. Olen aina sanonut, että saksanpaimenkoira on kuin atleettinen kymmenottelija koiramaailmassa eli hyvinkin monipuolinen "tekijä" ja "touhottaja" ainakin ja ihan jokainen meidänkin koira on pentuna ollut melkoinen "adhd-tappaus" eli ihan jokaiselle olen saanut opettaa ihan perussäännöt miten meillä ollaan jne. Vaikka joudun ihan joka päivälle miettimään, että miten tänään saan pentuni energian purettua, on se myös antanut minulle paljon, koska asumme ahtaasti ja joudun ihan joka päivälle miettimään erilaisia tapoja purkaa sitä pennun ehtymätöntä energiaa. Silti meillä on syöty johdot, kengät, roskikset, huonekalut jne...Kuten äitini aikoinaan sanoi, kun sain ensimmäisen koirani reilun vuoden ikäseksi ja "järkiinsä", et miksi ihmeessä ostan toisen ja aloitan kaiken alusta.....niin....en tiedä! Nyt olen tehnyt sen jo kahdeksan (8) kertaa ja vamasti ei vieläkään ollut viimeinen kerta....Vähän hulluhan sitä pitää olla, että tämän toistaa kerta toisensa jälkeen, mutta yllättävän moni ei jaksa eikä kestä tätä puolta saksanpaimenkoirassa ja siksi jatkuvasti näkeekin "vaikeita" ja "dominoivia" saksanpaimenkoiria, joita omistaja ei jaksa enään...Ja silti saksanpaimenkoira on Suomen toiseksi suosituin rotu. 

"Rescue" saksanpaimenkoira?

Saksanpaimenkoira tuntuu kärsivän erityisesti "kodinvaihdosta" eli kun rotu on jalostettu palvelmaan ihmistä, niin hyvin raskaasti koira tuntuu ottavan omstajan vaihdokset. Itse olen viimeisen kahden vuoden aikana luopunut kahdesta saksanpaimenkoirastani. Carmel  (Makros Carmel) meni sisarelleni ja oli viettänyt aikoinaan pidemmän jakson hänen hoidossaan eli sisareni oli ainut ihminen, jonka pystyin ajattelemaan Carmelin omistajaksi. Candy  meni parhaalle ystävälleni, joka on elänyt kanssamme tiivisti viimeisen vuoden oman ensimmäisen koiransa myötä. Ja siirtyminen olikin suhteellsien helppoa, kun sai muuttaa naapuriin :) 

Minulla on ollut onni ja etuoikeus saada elää ja kouluttaa Saree's Batua muutaman viikon viime kesänä, kun etsimme sille uutta kotia. Eli kyllä minä teen mielelläni ihan kaikkeni etsiessäni kotia näille upeille koirille. Minun suuri unelmanivahuuden päivilleni onkin, että minulla on tilaa ottaa näitä väärinymmärrettyjä koiria luokseni kuntoutukseen ja etsiä heille hyvät kodit. Minä en tule koskaa "pelastamaan" yhtäkään katukoiraa yhtään mistään! Minua kiinnostaa vain, että meillä on Suomessa hävyttömän paljon saksanpaimenkoiria (reksiteröityjäkin), jotka etsivät hyvää loppuelämän kotia. Hoidetaanko siis ensin ihan "oma pesä" kuntoon ?

Minä ja Jape (Yaffa vom haus Tchortz) Eiranrannassa olevassa koirapuistossa.