Bella <3.

 Candy ja Bella kesällä 2012.

ELÄMÄNTAPANA KOIRAT

Katsoin, että  tylsännäköisiä on olleet viimeisimmät julkaisut, kun pelkkää tekstiä ja julkaisenkin tässä muutaman kuvan viime kesältä, jotka ovat otettu "oikein ajatuksella".

Koirani pitävät yleensä huiveja siksi, että heidät on koirapuistossa myös muiden helpompi tunnistaa ja siksi, että huivi antaa "lähestyttävämmän" kuvan koiristani ja on helppo keskustelunavauskin tarvittaessa. En henkilökohtaisesti pidä koirien (minkään rodun) inhimillistämistä enkä siis koirien pukemista muuten kuin puutteellisen karvapeitteen vuoksi, mutta tässä olen siis joustanut "tiukasta" periaatteestani, kun eräs ystäväni tämän "hullutuksen" aloitti ;)

Ensimmäinen koirani Cissi

Minulla on ollut vain saksanpaimenkoiria viimeiset 14 vuotta. Ensimmäinen koirani oli vuoden ikäinen kun tyttäreni syntyi. Ensimmäinen koirani oli myös paperiton, puolipitkäkarvarvainen, harmaa, Cissi nimeltään. Cissi oli ihan haasteellinen koira, suorastaan rasittava. Aloitettiin varmasti ainakin 4-5 kertaa alusta alkaen tottelevaisuuskoulutus eri kouluttajan ohjauksessa, kunnes vihdoin yksi ihminen "huoli" meidät koulutettavakseen eli minulle koirani oli  haaste, joka sai minut usein jopa itkemään turhautumisesta. Cissi käyttäytyi kuin "täysöykkäri", minusta tuntui ettei minulle ole muuta vaihtoehtoa kuin "purra hammasta" ja mennä aina vaan uudelleen koulutukseen. Onneksi sitkeys palkittiin ja sain ensimmäisen "oikean" kouluttajani/mentorin ja meistä tuli myös hyvät ystävät. Cissi on myös muistossani aina se koira, joka on ollut minun "prototyyppi", jonka kanssa pääsin tähän antoisaan koiraharrastukseen, jonka hasteellisuus teki minusta sen joka olen tänä päivänä suhteessa koiriini ja jonka myötä siis tempauduin mukaan tähän kiehtovaan koiramaailmaan. Cissiä muistelen aina suurella lämmöllä ja rakkaudella kuitenkin.

Parhaimmat, syvimmät ja kestävimmät ystävyys- ja kaverisuhteeni ovat muodostuneet pääasiassa saksanpaimenkoiraharrastajista. Aina minulla on ollut koira tukena kiireessä ja stressissä eli opiskeluaikoinakin menin aina treeneihin vaikka oli kuinka tiukka aikataulu tenttien takia, koska siten sain ajatukseni edes tunniksi pois opiskelusta. Silloinen avopuolisonikin kannusti minua aina treeneihin, koska tulin aina takaisin kuulema paljon rennompana ja paremmalla tuulella. Monessa muussakin elämän "myrkyssä" on onneksi ollut ainakin "saku" rinnalla. Myös tyttäreni on varmasti saanut paljon koiristamme, koska lempileikit olivat aina koiraleikkejä. Hänellä ei ole sisaruksia, mutta koira on hänenkin rinnalla ollut koko elämän. Pienenä hän nukkui ja leikki usein näyttelyissä, kisoissa ja reenikentän reunallakin. Koskaan minun ei tarvinnut pelätä, että tyttäreni lähestyisi koiria väärin, koska koirat olivat osa hänenkin elämäänsä. Tällä hetkellä voin antaa hänelle myös vastuutakin jo koirien hoidossakin. Olemme myös yhdessä miettineet, että haluaako hän harrastaa ja mitä koirien kanssa. 

Candy

Candy on todellinen "Miss Saksanpaimenkoira" ei turhia möykkää ja riehu vaan osaa käyttäytyä mallikkaasti ja on muutenkin sympaattinen otus, joka on jäänyt jo "eläkkeelle" ja valmistautuu kaverikoirauraansa varten. .

Meidän "Miss Saksanpaimenkoira" on myös melkoinen "linssilude" ;)

Meidän elämä, meidän perhe

Meidän elämä varmasti näyttää sekopäisellekin useidenkin ihmisten silmissä, mutta niin antoisaa on ollut elämä näiden "karvaisten kavereiden" kanssa etten ikinä sitä pois vaihtaisi ja varmasti minun elämääni koirat kuuluvat loppuelämäni, jos vain mahdollista. Olen paljosta velkaa koirilleni. Se on hyvin pientä ettemme voi matkustella tai lähteä edes kotoa noin vain tai että,  joudun nousemaan välillä usemman kerran yössä ulkoiluttamaan koiraa  ripulin takia. Joka ikinen päivä joudun ulkoiluttamaan, ruokkimaan ja lenkittämään koiriani, kestämään koirankarvat, juoksut, niiden sairastelut jne (viimeiset pari vuotta eli kolmen eri ikäisen pennun kasvamisen takia, meillä ei ole ollut mattoja lattialla ja kaikki tavarat "vaaravyöhykkeellä", lisäksi tuntuu, että koko ajan joku harjoittele sisäsiisteyttä) silti en päivääkään vaihtaisi pois. Tämä on meidän elämäntapa, meidän tapa elää.

Eläinsuojelua ja muuta koirien hyvinvointia

Olen pohtinut paljon viime aikoina koirien hyvinvointia ja eläinsuojelua. En voi mitään, jos minusta alkaa tuntumaan todella oudolle välillä SEY:n kannanotot kuten tämä: http://www.sey.fi/ajankohtaista/tiedotteet/epaeettisten_koirankoulutusmetodien_edistamisesta/

Minusta on outoa, että ihmiset ottaisivat mallia Millanin väkivallasta yms, kun Suomessa esitettävät jaksot on joka tapauksessa leikattuja. En missään tapauksessa ole väkivallan kannattaja koiran koulutuksessa tai muussakaan koiran kohtelussa. Tosin en kannata minkään koulutussuuntuksen varauksetonta hyväksyntää vaan itse olen aina suosinut tapaa, että "poimin" eri koulutustyyleistä itselleni "sopivat" eli ne jotka koen hyvinä, tehokkaina ja ennen kaikkea loogisina tapoina toimia koiran kanssa ja näin  olen saanut oman tapani kouluttaa koiriani. 

Minusta on huolestuttavaa, että Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto antaa julkisuuteen näin retorisen kannanoton, kun näitä asioita aletaan tunnetasolla vain miettimään, niin siintä ei seuraa hyvää. Se, että vielä pyydetään kanavaa lopettamaan ohjelman esittäminen tuntuu vielä huolestuttavammalle maassa, jossa kuitenkin on mielipiteenvapaus.

Vanhentunut johtajuuskäsite

Myös johtajuuskäsityksen vanhanaikaisuus on minulle todella suuri ihmetyksen aihe, koska minä en saa kunnolla mistään lähteestä selvää, että mitä sen tilalle on tullut. Eli voiko joku kertoa minulle, että ellen minä ole koirieni "johtaja" niin mikä minä olen? Toki minä auliisti myönnän, että se "väkivaltainen" laumanjohtajuus on jo aika päiviä sitten "kuollut ja kuopattu" käsite ja hyvä niin. En ole koskaan uskonut välivaltaan koiran koulutuksessa. Silti minä en inhimillistä/ihmistä koiraani, että olisin sen äiti, mami tai muukaan vastaava. En missään tapauksessa voi olla koirani kanssa "tasa-arvoinen", koska mennen tullen koira pistäisi minua "halvalla" eli minusta on äärimmäisen huolestuttavaa, että koiralle ei saisi olla laumanjohtaja. Koirien jatkuva inhimillistäminen/ihmistäminen, kyllä se varmasti jotakin tahoa auttaa, kun saa taas kaupata kunnon korvausta vastaan uutta tapaa kouluttaa koiraa ja koirantarvikkeisiin yms. sijoitettua euro määrä kertoo omistajan rakkauden syvyydestä.

Kerran juttelin koirapuistossa muutamankin eri ihmisen kanssa ja sain molemmilta kuulla, että nyt on kumottu nämä susitutkimukset koirien tutkimuksen osana, kun nämä sudet ovat olleet vangittuna ja käyttäytyneetkin niin eri tavalla, kuin luonnossa vapaana elävät sudet ja tämä väristää tutkimusta.....no, toistamiseen kun kuulin saman jutun, niin oli jo pakko kysyä, et onko  meidän koirat sitten vapaana luonnossa? Koirathan ovat myös "vangittuna" ja varmasti, jos verrataan näitä meidän "puudeleita" myös vapaana eläviin kulkukoiriin niin käytös on täysin erilaista. Ja sen tosiasian kanssa eletään ihana joka päivä. 

Ei koira ole ihminen, vauva, lapsi eikä lelukaan

Ei se varmasti kauheesti jaksa eläinsuojeluväkeä kiinnostaa, että ainakin 90 % koirista päättää perheessä tahdin, että miten ja millä tavalla mennään ja kuka oikeesti käskee. Selityksenä on melkein aina, että koira vaan on sellainen. Mitä uskomattomampia tarinoita kuulee erilaisten koirien kekseliäisyydestä "kyykyttää" ihmistä, perhettään. Ketään ei huolestuta, että se on koiran psyykelle raskasta koittaa pitää laumaa "ruodussa", nämä tarinathan vain naurattavat usein miten. Urokset kastroidaan täällä kaupungissa, kun niiden "hormoonit hyrräävät", koiran saisi käyttyämään kunnolla ihan kouluttamallakin useissa tapauksissa. Arat koirat nostetaan heti syliin eikä heitä todellakaan pyritä sosiaalistamaan tai totuttaamaan mihinkään, jokaisella koiralla on mitä ihmeellisempiä hoitamattomia traumoja ja ongelmakäytöstä. Puhumattakaan näistä "tikittävistä aikapommeista" jotka ovat "oikeiden oppien" mukaan koulutettu, kun niitä koiria väistää useat koirat ja itsekin joutuu olemaan varovainen ettei koira provosoidu minun yhdestäkään liikkeestä, koska yhteenotto on vain ajan kysymys. Valitettavasti koirat saavat yhä harvemmin olla edes koirapuistossa aidosti koiria ja nauttia lajitovereidensa seurasta vaan ihminen puuttuu ihan liikaa ja jopa pelottavillakin tavoilla koirien leikkeihinkin, joissa koira saisi vihdoinkin toteuttaa luonnollista itseään.

Meidän "koiralauma" lepäämässä koirapuistossa.

Puistoilua

Näyttelyissä

Hyvinkään SPL-näyttely

Olimme launataina 13.10.12 saksanpaimenkoirien näyttelyssä Hyvinkäällä http://www.spl-itu.info/ 

Omia koiria ei ollut näyttelyissä, mutta koiriemme sisaruksia oli esitettävänä (ja avustettettavana), molempien koirien omistajat olivat ensikertalaisia eli kokemus oli heille varmasti mielenkiintoinen. Itsellä on sen verran pitkä aika ekasta näyttelykokemuksesta, että aika on jo kullannut muistot, mutta käsittääkseni omistajat yleensä ymmärtävät vasta näyttelyissä, että mikä on homman "juju" vaikka oltaisiinkin reenailtu etukäteenkin. Ennen kaikkea koiralle tilanne on uniikki ja voi ihan uusiakin piirteitä tulla koirasta esiin hektisellä näyttelyalueelle. Tämä koiran ensimmäinen näyttelykokemus onkin siis äärimmäisen tärkeä, jotta tiedämme tarkasti mitä ja miten pitää reenata jatkossa, kun lähdetään hakemaan kunnon sijoitusta näyttelyistä.

Näyttelyihin valmistautuminen, reenaminen on tärkeää, koska ei ole mitään järkeä maksaa kallista näyttelymaksua ja matkustaa näyttelyihin, jos koira ei ole opettu "vetämään" ja seisomaan paikoillaan (siten, että antaa myös esittäjän asetella jalkoja) tai koira ei osaa ravata oikein. Nämä kaikkihan on hyvin helposti koiralle, erityisesti saksanpaiemnkoiralle, opetettavissa olevia asioita :D

Kaikkihan tietävät, että saksanpaimenkoiran esittää näyttelyissä esittäjä ja koiran omistaja/läheisin ihminen toimii näyttelykehän ulkopuolella koirakon avustajana. Meillä on Suomessa rodun omia näyttelyitä, jossa on sallittua ( toivottavaakin) avustaa näkyvästi ja ennen kaikkea kuuluvasti. Kennelliiton näyttelyissä avustaminen on lähtökohtaisesti kielletty, mutta jotkut tuomarit sallivat "hillityn" avustamisen (sielläkin on silti parasta käyttää esittäjää koiralle kehässä). Koiran esittämistyylissä on myös aika suuriakin eroja. Sanotaan näin, että nämä meidän "omat" näyttelyt vaativat jonkun verran enemmän opettamista koiralle ja ovat myös fyysisesti haasteellisemmat ennen kaikkea meille ihmisille ;) Tosin "ennen vanhaan" tuomarit pyörittivät kehää hyvinkin pitkään ;)

Jaden "poseeraus" seisotusasennossa

Lauman kuulumisia

Laumani esittelyä

Laumaani kotona kuuluu saksanpaimenkoirat Bella 10 kk ja Jade 13 vkoa. Naapurissamme Candy 18 kk  ja Luna 10 kk (Bellan sisko). Lisäksi sisarellani on  Carmel 9v. Heistä Candy ja Carmel ovat nykyisiä "eläkeläisiä" ja entisiä koiriani. 

(kuvasssa: Carmel ja Candy)

Jaden kuulumiset

Jade (13 vkoa) käy jo säännöllisesti koirapuistossa, eläinlääkärin suosituksesta, koska on luonteeltaan dominoiva ja oppii näin koirien "tavoille" eli ainakin oma koiralauma näyttää mielellään aina paikan mokomalle mukulalle ;) Jaden ensimmäiset suomalaiset rokotukset 0n annettu ja päätimme eläinlääkärin kanssa, että hänet rokotetaan normaalisti suomalaisen rokotusohjelman mukaan vaikka se on saanutkin synnyimaassaan eli Puolassa rokotukset.

Bellan kuulumiset

Bella (10 kk) on tullut minulle 13 viikon ikäisenä ja pelännyt  paljon ja kaikkea pienestä pitäen. Hän myös alkoi leimautumaan lauman muihin koiriin kun ihmisiin. Koirassa näkyy kuitenkin tietty voima ja vahvuus syvällä sisimmässään, olen siksi halunnut pitää koiran. Tavoitteena on saada koira "poisopetettua" turhista peloistaan ja hillitsemään käytöstään.

Bella alkaa vihdoin olla jo "aikuisen" kokoinen ja toinen korvakin on jo kunnolla pysytyssä, toista saadaan vielä teippailla. Bellan pelkoagression hallintaa on saatu edistymään. Bellalle on tehnyt selkeesti hyvää olla lauman vanhin koira, koska itseluottamus on kasvanut selkeästi eikä toiset koirat siis pelota enään niin paljon. Bella turvaa hyvin minuun ja alkaa pikku hiljaa luottamaan, että minä pystyn "suojelemaan" häntä toisilta koirilta ja toisaalta hän on tajunnut oman kokonsa, joka myös rauhottaa. Puistoon mennään vain silloin, kun siellä ei ole valmiiksi muita koiria, jotta hänen ei tarvitse jännittyä toisten koirien läsnäolosta. Bella osoittaa myös avoimesti "lämpimiä" tunteita myös muita kun minua kohtaan eli ihan hakemalla hakee silityksiä ihmisiltä.

(Bella viime kevättalvena)